lauantai 31. maaliskuuta 2018

Eläin lehden toimittajana

Sirkustreenistämme on jo seitsemän vuotta, mutta koirani ovat kiinnostuneet lukemaan sanomalehteä, joka meillä on Savonlinnan seudun paikallinen seitsenpäiväinen sanomalehti Itä-Savo, ja etenkin aprikoosinvärinen villakoirani Banjo on tuntunut olevan etevä ajattelemaan ja usein miettii lehtijuttuja toimittajan näkökulmasta, että jos se itsekinvoisi jotenkin ryhtyä toimittajaksi. Se kyllä kai haluaisi varmaankin itse kirjoittaa tietokoneella, enkätiedä, tuleeko siitä koskaan mitään, ei ole edes yritetty. Mutta äsken se antoi neuvon, miten lehden toimittaja voi saada apua lemmikkieläimeltä tms, jos eläin on kirjoittamisesta harrastunut ja jotenkin viisas. Toimittaja ryhtykään kirjoittamaan juttua niin,e ttä ko kissa tms on hänen näköpiirissään, ja hänen pityäisi jutella kissalle ääneen, että mitä hänen kiinnostaisi kirjoittaa, jos vain osaisi, ja sitten katsella kissan oelmuksesta ja tekemisistä ideoita ja kehitelläniitä, kuten vaikka jos kissa vaikuttaa siltä, että sillan aiheena ollessa kissa miettii sillan kuvassa sillan viereistä maastoa, sen rehevyyttä, niin jos toimittaja ottaisi sitä näkökulmaan, esim. että harvakseltaan puiden reunustama tie penkereellä vesistön ylitse, niin olisiko se jo toimittajamaisempaa, taitavampaa, hyviä elinoloja seudulle luovaa kirjoittamista? Niin voi tietenkin muunkin eläimen ottaa avuksi, esim. linnun ulkona tai hamsterin, mutta ei eläintä, joka ei ole harrastunut kirjoittamisesta.

torstai 29. maaliskuuta 2018

Joitakin kuvia

Hlemikuun alusta, ennen ja jälkeen kävelyn



ja muutamaa päivää myöhemmin hämärän aikaan:

* * *
(Kuvia kotoani, muttei niissä montaakaan koirakuvaa ole http://picturesfrommyhome.blogspot.fi/ .)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Koiran omalla innolla

Tulin pitkästä aikaa katsoneeksi koiratanssivideoita ja minua häiritsi huomata, että jotkut koirat oli huumattu, jotta tekisivät. Toisaalta oli niit'kin, jotka tekivä't omalla innollaan, huumaamattomina.
Yleensä koirilla, os ovat aktiivisia luonteita, on paljon tekemisen halua, omaa motivaatiota oppia uutta, mutta yleensä lähinnä omasta mielestään hienoja juttuja ja vikkelään tahtiin eikä koulutuskentällä junnaten. Koirat yleensä oppivat aieliikkeiden tapaisesta kommunikaatiosta ja siitä, että niitä kehutaan jo aikeesta, siis lievästä oikealle suunnalle tavoittamisesta, jotta tietävät saaneensa idean oikein. Lisäksi opettajan täytyy osata liikkumisesta aika paljon, olla siis jotakin kivaa urheilulajia tms innolla harrastanut, sekä taitojen sujumisesta, esim. miten opitaan sormien liikuttaminen pianonsoitossa sujuvaksi. Ja niin sitten koiralle kerrotaan vähän samalla tavalla kuin ihmiselle kerrottaisiin näkemys tai koiralle ihan lyhyt tarina, että tuosta noin vain ja samalla tekee tuon ja hyvä, siinä se jo on. Näin jos antaa koiran tai muun eläimen treenata omalla tavallaan, omalla innollaan eikä kuluta loppuun edes yksittäisissä treeneiussä, jutteleepahan sille vaan joskus harrastamisen hienoudesta, niin se kai oppisi hienoja esityksiä, osin keksisi kivoja kuvioita itse, jollei sitä robotiksi yritä muuttaa vaan antaa sen osallistua viisaasti ja innon mukaan suunnistaen.

Koiralle lepertely ei ole turhaa

Kommentoin nettiuutisten juttua:
"Minulla on kaksi seurakoiraa, joita olen kouluttanut sirkukseen tähdäten silloin, kun ne olivat nuoria, ja sen jälkeen on kommunikaatioyhteys niihin ollut hyvä tai erinomainen. Koira on toimiva olento, mukana perheen toiminnassa. Se tunnistaa osan puheista mutta hakee sosiaalista asemaa, paikkaa perheen osana tavallisissa tekemisissä, ja siksi se reagoi vain osaanpuheista:niihin, jotka liittyvöt tavallisiin tekemisiin. Koiralle lepertely sen sijaan luo koiralle asemaa, paikkaa perheen osana, vaikka se joskus olisi aktiivinen omin päin: osoittamalla positiivista palautetta silloin ihminen näyttää, että noin saa koira elellä, sille on paikka perheessä sellaisena persoonallisuutena, vaikka se olisi tavallaan omapäinen tai näkemyksellinen. Koira usein arvostaa, että sille puhutaan syvällisistä viisaista asioista kuin ystävälle, mutta se pitää sitä arvostuksen tyyppisenä sekä seuranpitona eikä keskusteluna, ja vasta joskus jälkikäteen se saattaa vanhemman ihmissuhteen tapaan antaa jonkun ohjeen tai kommentin, oman näkemyksensä tuohon aihepiiriin." Tuo kommentti on siis tyylissä, elämäntavassa tai tilannekuvassa tai jonkun aiheen mainitsemisessa, sen ehdottamisessa.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Tiistaina 12. joulukuuta 2017

Tässä Suomen itsenäisyysden satavuotisitsenäisyyspäivän alla oli tavallisesti lukemaani sanomalehteä Itä-Savoa tehty kai ulkomaalaisia lämpimämpien ilmastojen lukijoita ajatellen ja niin se oli lämpötaloudelle kamalan huono. Itsenäisyyspäivän ke 6.12.2017 lähetessä sain siitä kylmän ihon ja  kylmänsärkyjä, ja niin keskeytin sen tilauksen reiluksi viikoksi. Koirani ovat tottuneet lukemaan sitä, vaikkei joka päivä, levitän sen lattialle niille katseltavaksi.
Nyt oli vielä japaninpystykorvani Vaapukan eli Vompsun 10-vuotissyntymäpäivä marraskuun25, muttei sitä mitenkään juhlittu, kun iän myötä sillä niin kuin itsellänikin tuntuu jotenkin käyvän niin, ettei sovi juhlia, mutta lauloin sille kyllä Paljon onnea vaan. Mutta siitä jäi se olo, ettei se vielä ollut oppinut olemaan kymmenvuotias, kun itsenäisyyspäivä jo painoi päälle.
Vaapukka on kamalan paapomisharrastunut tätimäinen otus, lihavan vanhemman kovin paapovaisen sairaanhoitajatädin oloinen ja haluaisi aina, siis koko ajan auttaa muita eläimiä, etenkin koiria, lintuja, hyönteisiä ja kissoja. Mutta siihen sillä tuntui tulevan väsymys syntymäipäivänsä alla, noin viikko ennen ja kamalasti epäonnea, jaksamattomuutta kuin sairastuisi itse. Kun taputin sitä, sillä oli kyljessä muhkura kuin syöpä. Mutta oli toisessakin kyljessä symmetrisesti. Käytiin vähää aiemmin kahdella pitkällä kävelyllä viileässä eikä se ollut tottunut liikkumaan,joten hieromalla sain muhkuran vähemmäksi ja laitoin sille paremman makuualusen, ja niin se tuntui paranevan.
Vikko sitten maanantaina vai oliko sunnuntaina, kun olin ollut poissa kaupungilla, niin vaikutti kuin koiriieni tilalle olisi tullut oiset samanrotuiset mutta ulkomaalaisen matkivaiset, mutten sitten tiedä, oliko se jotakin Suomen satavuotisitsenäisyyspäivän tuomaa satavuotiaan tai satavuotiaaksi itseään väittävän tyyliä, tms suomalaisuuden matkimiseen tarkoitettua.
Nyt lauantaina, kun kävin kaupungilla, niin vaikutti kuin japaninpystykorvani tilalle olisi tullut oinen pienempi kuopiolaisen oloinen japaninpystykorva, joka vielä on. Sunnuntaiaamuna tuli taas lehti ja koirano pitivät sitä kamalan tärkeänä jo etukäteenkin. Eilen maanantaina, kun illalla levitin lehden niiden luettavaksi ja käänsin siitä lehtiä, niin Vaapukka kamalan huojentuneen oloisena jäi makaamaan musiikkiopistosta kertovan koko aukeaman kuvallisen jutun viereen, jonka jätin siihen, kun musiikki usein huojentaa tunteita. Niin, etten nyt sitten tiedä, lehdenkö puutetta vain oli. Tuntui, ettei saa kummalla lukutaitoväitteellä sotkea itsenäisyyspäivää. Edellisenä iltana Banjolla oli ripulia ja niin oli jokapaikka sanomalehties peitossa.
Koirani ovat väliullä tutun oloiset kuin ailahdellen ja välillä toisten oloiset. Tiedä sitten, kai tarttee odottaa, että itsenäisyyspäivästä on kulunut enemmän aikaa.

Viime aikoina olen oppinut aika paljon koiriltani eläinten näkövinkkelistä. Monilta osin se on kamalan viisas, viisaampi kuin ihmisten - jotakin maalausten luonnonrakkauden, eri elämäntapojen ja ammattien, elämän suurten asioiden ymmärtämisen tapaisdta. Toiset osat taas, joita olen pitänyt ihan vain eläinmäisyytenä, johtuvatkin joko lämmönhukasta, joka kenties on ulkomaalaista syntyperää oleviulta ruokakauppiailta matkittu, suuri, tai sittne murisemiset yms siitä, että ovat liian alisteisessa asemassa omistajaansa nähden, jolloin tämän epäviisaus, elintilan puute, ilmenee jonkinlaisena lyhytnäköisyytenä ja vähäenergiaisuutena, rähinöinä. Osa on kanssa liian seurallisuuden tuomaa esim. valkoinen pystykorvani välillä hetken aikaa matkii naapurin ison musta newfoundlandinkouranartun näkökulmaa, joka on aika vauvamaisen oloinen, ei ollenkaan valkoisen koiramv iisas huolehtivainen.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Kuva lokakuu 2017

Koirat halusivat kuvaan. Pesin Banjon toissapäivänä ja ajelin kuonon ja tassun karvat lyhyiksi niin kuin villakoirilla siisteyssyistä kuuluu. Muttei niin kovin hyvä kuva.
Vaapukka on nyt 9 ja täyttää ensi kuun lopulla 10. Banjo on nyt 8 ja täyttää tammikuun alussa 9. Eivät ole ollenkaan vanhan oloisia mutta iaka viisaita ja kamalan rauhallisia sisällä useimmiten, ruokakeskeisiäja Banjo nai Vaapukkaa, molemmat ovat poikia. Vaapukka on kamalan paapovainen luonne. Banjo taas miettii paljon hyvällä ymmärryksellä ja on kovin kiinnostunut sanomalehdestä, vaikka aika harvoin jaksan niille mitään juttuja näyttää, lähinnä joskus avaan sanomalehden jostakin koiria kiinnostavasta kohdasta ja jätän avoimena lattialle jomman kumman koiran luo. Itser olen kai oppinut lukemaan samaan tapaan: kovin kiehtova aihe, vaikkapa kuvateos jostakin minua kiehtovasta aiheesta, jota en tunne, ja sitten luen lähinnä yhtä aukeamaan ja mietin syntyjä syviä siitä aihepiiristä, muodostan maailmankuvaa.

Molemmat koirani ajattelevat, että ne voivat elää pitkään, jos haluavat. Ne ovat molemmat jonkin verran parantamisharrastuneita ja ovat sivusta seuratessa oppineet (mutteivt ole lukenee), mitä olen kirjoittanut parantamisesta blogiini http://parantamisesta.blogspot.fi , minkä voivat muutkin tuosta lukemalla oppia, jos haluavat (ekalla sivulla hakemisto, jos haluat löytää jonkin tietyn vaivan parannusyritelmän, mutten ole lääketieteen alalla, enkä sille aiokaan, kirjoitanpahan vain varmuuden vuoksi, sillä Tervola-sukunimen sanottiin tuovan suuren kapasiteetin ja opettavan parantamisesta, myös maailman ongelmien korjaamisesta, mikä on oma kiinnostuksenkohteeni).