keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Keskiviikkona 20. lokakuuta 2010

Kokeiltiin Banjon kanssa kolmesta kirjaimesta HEI, mutta se oli niin lyhyt sana, että valmistui heti ekalla siirrolla. Kokeiltiin sitten JOULU mutta Banjo kirjoitti järjestelmällisesti JUOLU, minkä videoin. http://www.youtube.com/watch?v=oWxOw5nZgL0 Näin jälkikäteen koirat miettivät tuota UO –OU-eroa kuten kunnon koululaiset ikään.

Aiemmin kirjoitettiin Valan kanssa summittain kirjaimia etsimällä ja tönimällä jokin uusi sana, jonka ehdin unohtaa tässä tohinassa – olis voinut olla ”joulu”.

Annoin Banjolle tussin suuhun ja se piirsi paperille jotakin mitä sattuu. Ilmeisesti tussin käsittelyn oppiminen vie kymmeniä harjoituskertoja, jotta oppii, millaista jälkeä syntyy mitenkin. Vasta myöhemmin sen taidettuaan voi piirtää tai kirjoittaa mitään. Mutta jos ajattelee, että joskus vielä vuosien päästä hankkii uuden koiranpennun, on hyvä, jos Banjo osaa opettaa sille jotain piirtämisen motoriikkaan liittyvää.

Minusta on tosi hienoa, kun Banjo tänään kirjoitti joulu/juolu ihan vain sillä, että sanoin sanan ”joulu” ja näytin sikin sokin olevat sanan kirjaimet. Ei ollut yhtään harjoitusta takana ”joulu”-sanasta. Tosin olin jo ajat sitten ääneen unelmoinut siitä, kun Banjo esiintyy jossakin joulujuhlassa kirjoittaen palikoista ”joulu”. Koira ehti siis valmistautua, mutta ihan omin päin kokonaan. Vau! !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti