keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Keskiviikkona 27. lokakuuta 2010

Elekielen kaksitahoisuudesta (pehmeä ja tekninen) päätellen koirani epäilevät tunteidenmukaisuuden tarpeellisuutta. Se on kai rakennetussa ympäristössä elämisen tuoma virhe, kun neliskulmaiset muodot ovat tunteettomia siinä missä luonnollisen elinympäristön puut ja pienemmät kasvit ovat tunnelmallisia ja eläviä, tunteikkaita kukin omalla tavallaan, aina mielekkäästi. Tunteiden kannalta huono tekemisentapa tai muu valinta on kuin ontuvan koiran kipeä tassu: se vain on huonompi kuin urheilullisen reippaan innolla laukkaavan koiran meininki ja juuri sen tunteet kertovat. Kun tämän tietää, voi itse tehdä lisää huomioita aiheesta: miten se pätee milloinkin.

Järki on sitä, että huomaa, miten asiat ovat, ja toimii sen mukaan. Kyllä se onnistuu sosiaalisissakin asioissa, kunhan harjoittelee. Banjo kokeilee eri roolia, on johonkin sosiaaliseen sotkuun joutunut, mutta kyllä sekin tuntuu laimenevan, kun sille puhuu järkeä.

Vihamielinen huomaa paljon vähemmän kuin ystävällinen: esimerkiksi vetävä koira on itsepäisen riitaisalla mielellä eikälöysässä hihnassa kulkeminen tunnu siitä miltään, mutta kauniisti hihnassa kulkevalle koiralle hihnassa vetäminen on kokemuksellisesti iso juttu. Ystävällisen huomio on hienovarainen: ystävällinen on viisas ja tarkkanäköinen siinä missä vihamielinen on turta.

Teki mieli treenata, niin otin sydänrasian, pyyhkeen ja teelaatikon. Kirjoitin lapulle: ”MAKUPALAT OVAT SYDÄNRASIASSA. ISTUKAA AIVAN SEN VIEREEN NIIN SAATTE MAKUPALAT.” Koirat katselivat ja Vala näytti sydämenmuotoiselta, silmillään viittasi sydänrasiaan ja niinpä jouduin kehottamaan sitä menemään sydänrasian luo ja istuutumaan, mistä se sai kaksi makupalaa palkaksi.

Väsäsin pahvista aivan pitkulaisen laatikon, jonka kannessa on kangasliuska, jotta koira saa sen helposti auki. Laitoin laatikkoon makupalan ja banjo oppi heti nostamaan räsystä, Vala paraikaa harjoittelee kannen tönimistä auki, ei Banjokaan vielä kovin vahvasti räsystä vedä. Ajattelin, että jos olisi vaikka 3-5 (pitkulainen, pöyreä, neliskanttinen, iso, pieni, sydämenmuotoinen ja räsyn alla) erimuotoista laatikkoa, koirien lukuataidon voisi osoittaa sillä, että hakisivat makupalan juuri siitä laatikosta, jonka niille näytetyssä lapussa mainitsen. Jos haluaa esityksen, niin laatikoiden olisi kiva olla eriväriset.

Tein sydänrasiaan uuden kannnen, jotta koirat saavat sen helposti auki, Valkin kuonolla tönimällä noin vain. Vielä pitäisi keksiä pyreä ja neliskulmainen rasia.

No, nyt on ainakin kokeiltu, millaista on omistajan kanssa ja millaista ”ilman” omistajaa sekä millaista onkirjoituskoulutuksen ja sirkustemppujen kanssa ja millaista ilman niitä. Lopputuloksena kai on, että koirat valitsevat sopuisan yhteiselon ja sirkustreeninkirjoittamisineen.

Vala halusi jalkojenvälistäpujotteluharjoituksen, joten otin sellaisen ja se teki innolla, mutta jollei makupalalla houkutellut niin käveli aina ohi. Ei riittänyt sen treeni-into, kun kontakti ja virittäytyminen tottelevaisuustemppuihin puuttuivat. Ei opittu mitään uutta vaan mentiin taaksepäin. Kai minulla hienot koirat on ja hyvä treenitapa, kun näin paljon voi uupua tavcallisesta ihan vain siksi, ettei ole vireessä.

Sanoin juuri Banjolle, että jos se pitää siitä, että saa itse päättää, mitä tekee, sen on myös itse mietittävä, mitä olisi hyvä tehdä. Valta ja vastuu kulkevat yhdessä.

Näin jälkikäteen huomaan, että kirjoitusharjoitukset sujuvat hyvin, josBanjo on ehtinyt ainakin minuutin tai kaksi tai jopa päiviä miettiä, miten se sana kirjoitetaan, jota siltä pyydän. Jos en ole antanut sille miettimisaikaa, treenit ovat menneet takapakkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti