perjantai 22. lokakuuta 2010

Perjantaina 22. lokakuuta 2010

Koirani ovat nyt jotenkin ihmisen roolissa. On kuin sekä Banjon JUOLU että yritys hankkia koirilleni alaluokkien koulukirjoja olisivat olleet käännekohtia: luku- ja kirjoitustaitoinen, jolla on hyvät älynlahjat, on täysivaltainen kansalainen siinä, missä lukutaidoton on ”vain” eläin, lapsikin.

Ostin halpakaupasta kaksi nättiä kimppua muovikukkia vai mitä kangasta lienevät. Laitoin ne maljakkoon ja sanoin Banjolle, että ne ovat sille palkkioksi sen hienosta kirjoitussuorituksesta ja vähän Valallekin. Banjo kokeili oloaan vuoron perään kukkien kanssa tai ilman: oli nääntynyt akateeminen tai kehuttu taiteellinen sielu. Näkyi pitävän kukista! Toivottavasti joku vielä joskus tuo sille kukkia.

Banjon kanssa otin taas puupalikkaharjoituksen. Sanan BANAANI kirjaimia se järjesti niin, että sana alkoi hahmottua, oli ympyrän muodossa luettavissa, muttei kyllin selvä epäileväisille lukijoille. Sitten sitä alkoi kyllästyttää ja ehdotin helpompaa sanaa: OVI. Banjo ei viitsinyt, mutta vierestä seurannut Vala tönäisi palikoita niin, että syntyi teksti VOI ja sitten OVI. Valan ekat tekstit! Jihuu.

Nyt paistia molemmille koirille, Banjolle aiemmasta ja valalle tämänpäiväisestä.

Piirsin tänään juuri tunti tai kaksi sitten L-kirjaimen erityisesti Valaa ajatellen yrittäen sen tyylillä neuvoa parhaani mukaan Valalle, miten tehdä käytännössä sen, minkä hyvin tietää, että miten. Ehkä Vala tosiaan oppi yrittämään enemmän. Upea juttu!

Kaksi tönäisyä ja kaksi sanaa, ei kai se sattumaa voi olla, kun koiralla kumminkin on tuonsuuntainen motivaatio. Olihan Banjonkin eka teksti BAN osin jo paikalla olleista kirjaimista muodostettu, kuin sattuman näköinen ja kumminkin oikein. Tässä on sama juttu, pakko on palkita kunnolla.

Näyttäisi kirjoitustreenin puoliväli olevan nyt juuri takana, kun molemmat koirat ovat kulkeneet aivan ensimmäiset askeleensa kirjoittamisen polulla. Loppu on sitten vain harjaantumista ja vähitellen uuden oppimista eikä aivan uusi aluevaltaus kuten kirjoittamisen teko, kun sen ensi kertaa suorittaa.

Hirveän mielenkiintoista ja antoisaa on, kun koira ei ole lattialuutun roolin läpi vaan joku, jonka kanssa mielekkäästi keskustella tavalla, jonka itsekin osaa.

Olo on kuin oltaisiin Valan juhlissa, ollaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti