keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Keskiviikkona 9. maaliskuuta

Eilisaamuna Banjo koetti kirjoittaa ”sirkus”.Se näytti suunnittelevan kaksikerroksista tekstiä ja nosteli palikoita toisten päälle mutta perääntyi sitten (”liian hieno”) ja vihdoin jotenkuten kirjoitti ”sirkus”. Kysyin, onko tuo nyt valmis, jolloin Banjo totesi että ei ja tuhosi sitten koko tekstin eikä kirjoittanut sitä enää uudelleen, se sanoi kerjäävänsä mahdollisimman monta makupalaa yhdellä tekstillä, jolloin lupasin sille, että kaikki jäljelle jääneet makupalat saa kyllä kerralla heti kun teksti on valmis, mutta ei se eilen sitten mitään kirjoittanut. Päättelin, että oli huono päivä eikä sitten eilen enää treenattu mitään.
Tänä aamuna otin hyppyjä renkaan läpi, sitten pallia vasten pitämäni jalan yli, jolloin Banjo yllätti hyppäämällä korkealta reiden yli (iso makupala!). Sitten vielä hyppyjä toisen koiran yli ilman pallin apua. Vaapukka pysyi jo paikoillaan ilman makupalaa mutta Banjoa joutui houkuttelemaan. Kivaa oli, kun molemmat koirat hyppivät kunnolla eikä Banjo vain. Mutta olinkin tilannut koiriltani tämän treenin jo eilisiltana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti