sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Sunnuntaina 29. tammikuuta 2012

Kun eilen tuli mietittyä koirien sirkustreeniä etäämpää, pitkän tauon jälkeen, niin tuli mieleen, että onhan meillä ihan hienoja temppuja ja jos parhaimpansa yrittää, niin treeni on tosi hauskaa, ihan upeaa, mutta ¨silloin täytyy tosiaan yrittää suoraan kohti suurimpia haaveitaan eikä vain jäädä harjoittelun nykyvaiheen tasalle. Mitä jos tosiaan voisi pääsät Sirkus Finlandiaan puoleksi vuodeksi ei nyt vielä mutta vähän yli vuoden päästä? Olisihan se tosi upeaa, kiertää kaupungista toiseen, tavata huippu-urheilullisia sirkuslaisia, jonkinlaisia omia idoleita ja esikuvia, kun urheilua niin kovin arvostan, ja taitoa! Elää käytännön toiminnan täyttämää vaihtelevaista elämää, olisihan se tosi upeaa, haave! Ei sitä jaksaisi puolen vuoden jälkeen jättää, haluaisin uuteen sirkukseen ulkomaille, Ranskaan, Yhdysvaltoihin, minne ihmeeseen sitä pääsisikään, jos oppisi uutta, uusia temppuja, uusia kieliä edes vähän. No joo, olisihan se upeaa, mutta kuka pääsee ja kuka ei ja onko siellä kovinkin hankalaa selvitä, mitä edes maksavat, elääkö sillä, maksaako matkat, luppoajat vailla työtä, asumisen, arkitarpeellisen? Millaisia temppuja ulkomailla vaativat, jotta kelpaisi? Mitä edes Suomessa? Huh huh, mutta hienoahan se olisi…
Noin etäämpää ajatellen sirkusta mietin, että millainenkohan esitys olisi näyttävä: kahden vai kolmen koiran, entä neljän? Jos Vaapukan joutuisi värjäämää kokonaan tummanruskeaksi, olisi kaksi ruskeaa koiraa ja se on vaisumman, paljon vähemmän näyttävän näköistä etäältä kuin kirjava koirajoukko, jossa ulkonäöt ovat aivan erilaiset ja jonkin turkki kohdittain loistaa vaaleana ja toiset värit vertautuvat siihen mielenkiintoisina, ei-himmeinä. Ruskea-valkoinen pystykorva ja aprikoosinvärinen villakoira (jokin modernin leikkauksen tapainen sopisi sen luonteeseen, mutta sirkustyylinen vain karkeasti sinne päin, ei tupsua vaan charmantti herrasmies) on näyttävämpi kuin kaksi ruskeaa. Samalla periaatteella, jos kolmannen koiran ottaisin, saisi se olla jokin muu kuin ruskea, harmaa tai musta, jotka kaikki tuovat vaisuutta ja vievät näyttävyyttä pois. Noin ulkonäön ja tyylin pohjalta miettien, ihan vain, jotta siitäkin näkökulmasta jotakin oppisin, olisi yksi vaihtoehto kolmanneksi koiraksi (jota aina joskus mietin mutten ole aikaiseksi saanut, en ole kyllin varma ollut) olisi ruskeavalkoinen venäjänvinttikoira: kaikki koirat erilaisia, eri tavoin katsottavia, yhteinen eloisuudesta nouseva näyttävyys. Mutta venäjänvinttikoira ei sovi luonteensa puolesta. Koirakirjasta löysin vaaleanruskean polski owczarek nizinnyn, joka on jokseenkin partacollien näköinen 45-50 cm korkea ja toisi vastaavan vaikutelman korieni kanssa, luonnekin kuulostaa kivalta, mutta lieneekö liian nuhjake minun luonteeseeni sopivaksi ja liian harvinainen? Spanielit aina tiputan mahdollisista koirista pois, kun itse olen aivan erityyppinen, jotenkin pystykorvamaisen tarkkaavainen ja hyväryhtisyyteen kallellani, eloisakin. Soopelinvärinen sheltti olisi koirieni kanssa nätti, mutta jouduttaisiin koko poppoo seurakoiraosastolle, vaikka itse olen toimeliaampi luonne. Sitä paitsi sheltti on liian arka, jouduttaisiin kaikki muut vahtikoiriksi eikä se ole kiva. Suurin perinteinen suosikkini mudi vahtisi kyllä, niitä on ruskeita ja valkeita saatavilla vaikka Suomessa aika harvinaisia ovatkin, ja lämminhenkinen unkarilainen vaikute, jota mudi toisi, olisi tosi kiva, elämänlaatua parantava! Mutta jos ei halua vahtia, niin suomenpystykorvalla on niin hyvät sosiaaliset taidot, ettei se joudu tappeluun. Sitä paitsi suomenpystykorva on tietääkseni fiksuin koirarotu ja muutenkin olisi hienoa, jos suomalaisena olisi juuri suomenpystykorvan kanssa, olisi sen taitotaso rotunsa puolesta niin korkea, että saisimme me muut koko ajan tavoitella korkeammalle, parempaa laatua, emmekä sittenkään pärjäisi sille. Collie on liian hidas, en osaisi tehdä sen kanssa yhteistyötä. Kultainennoutaja voisi olla nätti, mutta mitä ihmettä suuri koira tekisi esityksessä? Westie olisi kymmenen senttiä matalampi kuin Vaapukka ja Banjo, olis varmaan söpö, mutta onko se vanhemmiten liian jökö? Mitä ylipäätään tekisi kolmas koira koko esityksessä? Istuisi ja odottaisi, kun muut tekevät temppuja. Olisi kaksi venttaavaa otusta, jotka veisivät huomion pois esityksestä tai ihan vain näyttäisivät rumilta ja hajaannuttaisivat huomion rikkoen esityksen kokonaisvaikutelman. Paljon auttaisi, jos venttaavat koirat eivät olisi vierekkäin vaan esiintyjän molemmin puolin väljästi ja odottamisen sijaan henkisesti tsemppaisivat esiintyvää yksilöä korostaen eleillään ja osallistumisellaan esityksen kohokohtia ja näyttävyyttä. Silloin ne eivät olisi rumia hujan hajan olevia ”palasia” vaan kokonaisuuden osia, eivät tottelevaisesti istumassa vaan huomion ohjaajina esityksen eloisuuteen ja taidokkuuteen. Mutta helpoin silloinkin olisi saada homma pysymään näyttävänä, jos olisi vain kaksi koiraa.

Ensi kertaa kuukausiin otin koirilla tokoa, mutta uudella tavalla: omaksuin itse ensin kuhunkin temppuun sopivan mielenvireen ja pyysin koiria tulemaan mukaan samaan meininkiin ja vasta sitten pyysin kunkin tempun. Sujui kivasti. Vaapukka oli vanhasta muistista taitava ja Banjo oppi vikkelämmän maahanmenon. Myös siirtymät erh tyypin temppuihin sujuivat hyvin ja uusien juttujen harjoittelu niin ikään.

Jos koira tekee tokotemppuja käskyn mukaan vaikkapa tokokokeissa tai koulutuskentällä, se usein näyttää lättänältä, pelkältä ohjeen mukaan tekemiseltä, hengettömältä. Mutta jos koira ulkona luonnossa katselee lintuja ja kuljeksii omien kiinnostuksenkohteidensa mukaan sinne tänne, on se kivan eloisan näköistä. Siksi sirkuskoiran tulisi omasta mieltymyksestään tepsutella sirkusareenan keskelle ja katsella, mitä ryhtyisi omin päin tekemään. Komennettu koira on lättänä, omin päin tekevä näyttävä. Yhteispeli syntyy herkästä eloisasta huomiosta, hyvästä tahdosta ja kehutuksi tulemisesta. Koira ymmärtää kehuina puhuttua paljon paremmin kuin ohjeita, käskyjä ja haukkuja, koska puheenymmärryksen vaatima älyllinen ponnistelu on helpompaa, kun saa omin voimin omaan tahtiinsa yrittää sitä mukaa, kun itseä kiinnostaa, hyvin onnistuu ja löytää uusia asioita, mistä tulee palkituksi, saa asemaa, kehuja ja positiivista tekemistä enemmän lauman keskiössä aidosti arvostavan huomion kohteena toimivassa kommunikaatioyhteydessä lauman muiden jäsenten aitoihin mielipiteisiin ja arvostuksiin sekä näkemyksiin.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Lauantaina 28. tammikuuta 2012

Värjäsin valkoisen Vaapukan viikko sitten ruskeavalkoiseksi ja nyt, vaikkei olla treenattu mitään aikoihin, niin mietitään yhdessä, miten värin muutos vaikuttaisi sirkusesityksen tyyliin. Valkea pystykorva oli korumainen, ruskea on enemmän käytännönläheinen, puun rungon ja oksat mieleen tuova ja tunteikkaan lämmin. Myös kahden koiran yhteinen tyyli muuttuu pikkukoirien tyylistä keskikokoisten koirien tyyliksi, tunteikkaammaksi ja toimeliaammaksi varovaisuuden sijaan, ja vaikuttavuus elämänviisasta herkän kauneuden sijaan. Tämä siis vain ensiarvio, tyylit varmasti muovautuvat tästä vielä tosi paljon.
Niin kiehtoisi sirkus taas! Ehkä jonain päivänä vielä...
Soljuva polveileva tunnelmallinen seesteisen liikkuvainen tyyli on se, mistä ensinnä etsisin tuonväristen koirien yhteispelin näyttävyyttä, mutta lähinnä koirat toki miettivät itse ja kokonaan omin päin laativat lopullisen esiintymistyylinsä. Mutta nyt Vaapukka vasta totuttelee kaksiväriseen turkkiinsa.
Tyylistä keskusteleminen käy eläytymällä kuhunkin tyyliin ja koira näyttää tyylissään omat ajatuksensa. Pääasia on, ettei lätistä koiran tyyliä eikä intoa, koiralla on aina viimeinen sana.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012